Puoli vuotta maltoin haaveilla. Sen jälkeen laitoin mieheeni vauhtia: talli oli saatava. Kuusi karsinaa vanhaan navettaan, valjashuone ja rehuvarasto niiden kylkeen. Heinät tallivintille ja kärryille vaja tallin viereen. Pitkät tarhat tallin nurkalle, laitumia kauempana oleville pelloille. Ajolenkki peltojen poikki ja metsän halki tilan ympäri. Ja jos tarvittaisiin, niin sitten joskus siirtotalli pihan perälle. Siitä en tosin vielä uskaltanut puhua lainkaan, olinhan vannottanut, että kuusi hevosta olisi aivan maksimi.
Rakas mieheni tietysti suostui, eihän hän muutakaan voinut. Hevostytön unelma toteutuisi vihdoinkin: elämäni ensimmäiset hevoset ja vieläpä omaan pihaan!
Blogin tarkoituksena on raottaa verhoa tallimme elämään. Jaan kanssanne onnistumisen hetket, takaiskut, ilot, surut, naurut ja kyyneleet. Meidän hevosemme eivät ehkä ole maailmanvalloittajia. Ne eivät ehkä pärjää edes iltaraveissa, mutta ne ovat jotain muuta, jotain paljon tärkeämpää. Ne ovat minun parhaita ystäviäni. Ja koska ne eivät ole niitä absoluuttisia huippuja, pienet menestymiset maistuvat sitäkin paremmalta. Tervetuloa seuraamaan näitä hetkiä!
Tästä se lähtee!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti