Mitä tapahtuu, kun hevostyttö menee naimisiin sellaisen pojan kanssa, jonka kotitilan pihassa seisoo vanha kivinavetta? Tyttö istuu navetassa ja haaveilee, suunnittelee salaa, laatii piirrustukset, miettii järjestykset ja pohtii mielessään valjashuoneen paikan. Sitten hän uskaltautuu tarkkojen suunnitelmiensa kanssa miehensä luo. Eikä tämä tietenkään voi sanoa ei.

Kyseessä on virtuaalitallin blogi. Mitään teksteissä esiintyvää ei siis ole oikeasti olemassa. Kuvat ovat kirjoittajan piirtämiä, ellei toisin mainita.

lauantai 4. tammikuuta 2014

020. Katsaus menneeseen ja tulevaan

Kake
Vuosi on taas vierähtänyt - minulle aika erilainen vuosi kuin yleensä. Kesällä saimme vihdoin tallin omaan pihaan ja vaikka remontti oli vielä kesken, ostettiin ensimmäiset hevoset. Laidunkausi oli onneksi pitkä ja kun se oli ohi, oli tallikin valmis.

Ostoksista kaksi oli jo valmiita starttareita ja niiden kanssa pääsi heti ajamaan kilpaa. Kolmaskin ostos - kaksivuotias tamma - oli sekin melkein starttivalmis. Nuorikko, kesällinen varsa, muutti kotiin vasta syksyllä vieroituksen jälkeen.

Hevosista Kake aloitti lupaavasti. Se otti ensimmäisestä startistaan kakkossijan ja toisessa oli kolmas. Seuraavat startit eivät kuitenkaan luvanneet enää lainkaan yhtä hyvää ja lopulta orin selästä löytyikin nivellukko. Hevonen jäi sairaslomalle ja sen jälkeen treenitauolle. Nyt Kakea on ajettu 2,5 kuukautta ja hiittailtukin pikku hiljaa. Vielä on hiukan matkaa starttikuntoon, mutta kuukauden sisällä päästäneen takaisin radoille.

Jekun kanssa olemme päässeet ajamaan aktiivisesti kilpaa. Tamma aloitti Kasvattajakruunussa, jossa se näytti huonot puolensa. Pikku hiljaa saimme varusteet ja kilpailuihin valmistautumisen kohdilleen ja yhteistyö alkoi sujua. Voittojakin on kauden aikana tullut pari ja rahaakin tienattu ihan kohtalainen määrä. Parhaimpana kokemuksena on kuitenkin ollut se, että olen oppinut tuntemaan Jekun ja saanut kerätä yhteistä kokemusta sen kanssa. Myös suurkilpailuihin, kuten Montémestaruuksiin ja Tammaderbyyn osallistumiset ovat olleet erittäin antoisia! Jekku jäi talvitauolle näin vuoden päätteeksi.

Hali
Halin kanssa aloitettiin kilpaileminen maltillisesti kuudella startilla. Tamma on toiminut erinomaisesti, joskaan se ei ehkä ole aivan vielä löytänyt sisäistä kilpahevostaan. Hali on ollut jo pari kuukautta tauolla, mutta jatketaan keväämmällä uusin voimin.

Pipsa muutti meille vasta loppusyksystä ja sen kanssa ollaan keskitytty toisiimme tutustumiseen ja hevosen tavoille opiskelemiseen. Varsa toimii jo moitteettomasti hoitotoimenpiteissä, seisoo kiinni käytävällä ja nostaa jalat. Talutuksessa se on myös ollut, mutta valjaita ei ole vielä selkään laitettu.

Mennyt kausi lukuina (omaan talliin ajetut startit)

Kaken nelivuotiskausi: 4 : 0-1-1 3 200ve, 15,2ake & 17,2ke - hylkyjä 0, laukkamerkintöjä 2
Jekun nelivuotiskausi: 16 : 2-2-3, 13 000ve, 12,0ake & 14,6ke - hylkyjä 2, laukkamerkintöjä 2
Halin kaksivuotiskausi: 6 : 0-0-0, 0ve, 19,4aly & 20,8ke - hylkyjä 1, laukkamerkintöjä 1

Yhteensä statistiikalla: 26 : 2-3-4, 16 200ve - melko hyvin siis näin aloittelijalle!

Tavoitteet ensi vuodelle

Kaken kanssa on tarkoitus aloittaa starttailu mahdollisimman pian. Toivon hevoselle ehjempää ja pidempää kautta kuin mennyt kausi oli. Tarkoitus on saada hyviä startteja ja tietysti myös hyviä sijoituksia ja jonkin verran sisään ajettua rahaa. Lisäksi tavoitteena on debytoida montéssa ja katsoa mitä herra siitä tykkää.

Jekun kanssa toivotaan yhtä hyvää kautta kuin kulunut oli - parempaa ei edes uskalla toivoa. Jekku on hevosistamme tällä hetkellä selvästi parhaalla mallilla, kertoohan tuo 12,0-ennätyskin jo jotain. Jekun kanssa tavoitellaan tietysti paikkoja suurkilpailuissa, mutta katsotaan kuinka asia niiden kanssa etenee.

Halin kanssa toivotaan rutiinia kilpailemiseen ja jospa vaikka se kilpailupääkin alkaisi sieltä pikku hiljaa löytymään.

Pipsan kanssa tavoitteena on ajolle oppiminen ja syksyllä pikkuhiljaa treenin aloitus.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti