Mitä tapahtuu, kun hevostyttö menee naimisiin sellaisen pojan kanssa, jonka kotitilan pihassa seisoo vanha kivinavetta? Tyttö istuu navetassa ja haaveilee, suunnittelee salaa, laatii piirrustukset, miettii järjestykset ja pohtii mielessään valjashuoneen paikan. Sitten hän uskaltautuu tarkkojen suunnitelmiensa kanssa miehensä luo. Eikä tämä tietenkään voi sanoa ei.

Kyseessä on virtuaalitallin blogi. Mitään teksteissä esiintyvää ei siis ole oikeasti olemassa. Kuvat ovat kirjoittajan piirtämiä, ellei toisin mainita.

sunnuntai 7. heinäkuuta 2013

008. Kasvattajakruunu

Kilpailukutsuja selatessani silmiini pompsahti Kasvattajakruunukarsintojen kutsu. En ollut koskaan aiemmin ajatellut, että joku hevosistani voisi olla kykeneväinen edes osallistumaan kyseiseen kilpailuun. Kutsua lueskellessani tajusin kuitenkin, että hyvinhän sitä voisi koittaa - Kakella ja Jekulla nyt ainakin. Halikin olisi ollut tietysti mahtava ilmoittaa, mutta se olisi vaatinut vielä joitakin startteja alle, enkä viitsinyt muuttaa suunnitelmiani. Ehtisihän sitä sitten ensi vuonnakin, mutta Kaken ja Jekun kanssa silloin olisi jo liian myöhäistä.

Niinpä soittelin kotiradan kuskeille, josko jollain olisi intoa lähteä meidän hevosia Kasvattajakruunuun ajamaan. Ja olihan heillä, joten ilmoittautumiset lähtivät menemään.

Pölypunkkimaan raviradalle lähdettiin siis 27.6. erittäin jännittyinein mielin. Jekku ja Kaaos olivat päätyneet molemmat samaan karsintalähtöön, mikä oli tavallaan harmi. Eipä voisi ainakaan tulla voittoa molemmille. Porukka näytti muuten melko tasaiselta. Olihan joukossa toki jo 12-aikainen ja melkein satatuhatta tienannut ST Ballo sekä 13-aikainen Trouble Tone Ace, mutta muuten menijät olivat melko samantasoisia kuin meidänkin hevosemme.

Molemmat hevoset lämmitettiin normaalisti. Kaken kuski Risto Wahlsten sanoi hevosen tuntuneen oikeinkin hyvältä. Jekku taas, no se oli ihan kamala, sen näki radan laidallekin. Unto Ensio sanoi hevosen kyttäilleen kaikkea mahdollista ja olleen aivan lentoon lähdössä. Toivoimme kuitenkin, että se parantaisi starttiin - olihan sillä jo kokemusta ja rutiinia, joten lähdön ei pitäisi olla enää mikään uusi tai jännittävä tilanne.

Kun lähdön aika koitti, ei Jekku pysynyt enää hetkeäkään ravilla. Jo voltissa se otti pätkiä laukkaa, hyppi välillä puoliksi pystyyn ja oli todellinen ihme, ettei sitä poistettu suoraan lähdöstä. No, matkaan päästiin - laukalla molempien hevostemme osalta. Jekku laukkasi itsensä hylkyyn heti alussa ja Kake jäi porukasta reilusti. Se kuitenkin sai kirivaihteen päälle ja oli saavuttanut ryhmän, kun oli kierros matkaa maaliin. Valitettavasti taso oli kuitenkin sen verran kova, että pahan lähtölaukan jälkeen Kake ehti vasta kuudennelle sijalle. Finaaliin kuitenkin päästiin edes toisen hevosen kanssa - se oli jo hieno saavutus!

Juttelimme lähdön jälkeen Unton kanssa ja hän suositteli kokeilemaan Jekulle silmälappuja. Tämä tehdään heti seuraavaan starttiin!

Jigsaw North
Kasvattajakruunun finaaliin lähdimme hyvillä mielin. Kake oli tehnyt hyvän juoksun laukkansa jälkeen ja kuski oli siihen tyytyväinen. Valitettavasti saimme finaaliin kuitenkin huonon lähtöpaikan - radan 11. Kake lähti hyvin, tällä kertaa ravilla, mutta joudui ahdistetuksi ensimmäisessä kaarteessa ja laukkasi pahoin. Porukka paineli sen verran reipasta kyytiä, että eihän se meidän ori enää ehtinyt mukaan ja oli maalissa yhdestoista.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti