Mitä tapahtuu, kun hevostyttö menee naimisiin sellaisen pojan kanssa, jonka kotitilan pihassa seisoo vanha kivinavetta? Tyttö istuu navetassa ja haaveilee, suunnittelee salaa, laatii piirrustukset, miettii järjestykset ja pohtii mielessään valjashuoneen paikan. Sitten hän uskaltautuu tarkkojen suunnitelmiensa kanssa miehensä luo. Eikä tämä tietenkään voi sanoa ei.

Kyseessä on virtuaalitallin blogi. Mitään teksteissä esiintyvää ei siis ole oikeasti olemassa. Kuvat ovat kirjoittajan piirtämiä, ellei toisin mainita.

keskiviikko 16. lokakuuta 2013

018. Huikea tamma!

Viimeksi startattiin Jekun kanssa virtuaalimestaruuksissa. Kauden viimeinen tähtäin on montémestaruus, jota odotellessa starttasimme Carbonaran raveissa, jottei starttiväli venyisi turhan pitkäksi. Ilmoitin Jekun täyden matkan autolähtöön, nopeiden lämminveristen sarjaan. Suuria menestymisodotuksia ei ollut, sillä lähtö oli kovatasoinen: Jekku ennätykseltään porukan hitain. Lisäksi lähdimme ajamaan hyvää juoksua, tarkoituksena tosiaan vain saada startti montémestaruuksien alle.

Jekku oli viimeistelyssä hyvä ja lämmityksessäkin ihmeen rauhallinen. Oli mukavaa matkustaa raveihin vain yhden hevosen kanssa, kun oli aikaa toimia rauhassa. Starttiin lähdimme hyvillä mielin.

Jekku avasi reippaasti aivan itsestään, joten päätin yrittää keulaan. Keulat saatiin, mutta kun Cosmic Alfa tuli vaatimaan vauhtia, luovutin keulat suosiolla hänelle. Pelkäsin vauhdin yltyvän liian kovaksi. Yltyihän se silti, sillä Cosmic Alfa lähti painamaan hurjaa kyytiä karkuun. Jekku painoi ohjille niin kovin, etten viitsinyt jäädä vetämään kaikin voimin vastaan, vaan annoin tamman painella Cosmic Alfan selässä. Muu porukka jäi meistä jonkin verran.

Maalisuoralla Cosmic Alfan askel alkoi painaa, mutta Jekussa tuntui olevan vielä puhtia jäljellä. Kun käänsin tamman vapaalle radalle, se suorastaan lennähti vauhtiin ja otti helpon voiton. Ja millä ajalla! 12,0 täydeltä matkalta! Uskomaton hevonen - ja vasta nelivuotias. Mihin tämä tamma tästä vielä kehittyykään?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti